PERJANTAIN PARHAAT: ERROR, MIELEN HÄIRIÖITÄ

Hei!

Tämän viikon paras juttu on:

ERROR, MIELEN HÄIRIÖITÄ

Elina Järvi, Tiina Hotti ja Olga Poppius

(LIKE, 2016)

Masennuksen kanssa eläminen ei ole aina helppoa. Varsinkin jos on tilanteita, joissa olisi tarvinnut jakaa muille tietoa siitä mitä on henkilökohtaisessa elämässä meneillään. Itse toivoisin, että mielenterveys asiat olisivat niin sanotusti "normaali" juttu. Normaalilla tarkoitan sitä kuinka toivon, että mielenterveys asioista voisi jutella avoimessa ilmapiirissä, ilman että tuntuisi, että jollain on hulluus kammoa. Ehkä joku on "hullu" ehkä ei, mutta olisihan se kiva jos ihmisillä olisi jonkilaista käsitystä siitä mitä ihmiset käy läpi arkipäivinään ja että näitä juttuja käy läpi enemmänkin ihmisiä. Näistä jutuista ei vaan puhuta tarpeeksi.

"Alkujaan Liisa ajatteli, että hän olisi viimeinen ihminen, joka sairastuisi masennukseen. Hän oli aina ollut realisti, ei tunteella eläjä. Hänen mielestään henkisesti sairastuneet olivat tavallaan hupsuja - hän itse osaisi ottaa asiat vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Hän ei kehittäisi mistään kriisiä. "Minulla ei ollut entuudestaan masennuksesta mitään käsitystä. Kenelläkään lähipiirissäni ei ollut ollut sitä." Kun Liisa tajusi, ettei kyse olekaan nopeasti ohimenevästä tunteiden heilahtelusta, hän tunsi olevansa huono äiti." 

Liisa, 31, Synnytyksen jälkeinen masennus, keskivaikea masennus

Error: Mielen Häiriöitä kirjassa 15 ihmistä kertoo tarinansa, kuinka he oavt eläneet mielenterveytensä kanssa. Itselle kirja toi lohtua, että ei sitä aina ole niin yksin ajatuksiensa kanssa, vaan muutkin näitä juttuja miettivät. On myös toivoa antavaa nähdä kirja, jota myydään kirjakaupoissa ja josta puhutaan sosiaalisissa medioissa, koska ehkä näin  ihmiset puhuisivat näistä aheista enemmän.

Ihmisille, joiden ei tarvitse viettää aikaa miettien kuinka pärjätä mielenterveytensä kanssa, kirja avaa kurkistus ikkunoita erilaisten ihmisten elämiin. Lukemalla ihmisten kokemuksia voi ehkä myös ymmärtää, kuinka voisi auttaa läheisiään tai ylipäätään ihmisiä jotka kamppailevat erinäisten mielenterveysongelmien kanssa.

"Minulle ei voi ostaa hyvää oloa, mutta oloani voi parantaa välittämällä minusta." 

Anni, 30, Vaikea masennus, ahdistuneisuushäiriö

Suurin tunne mikä estää avun saannin on, kun tuntee olevansa olotilansa kanssa yksin. Tuntuu ettei osaa puhua muille eikä tunnu että kukaan edes ymmärtäisi. Tietenkään tämä ei ole totta, mutta se ei tee tunteesta epätodellista. Mitä enemmän mielenterveys asioista puhutaan, sitä enemmän niistä tulee normaalimpi juttu. Sitä enemmän voidaan osata auttaa toisia ja kynnys puhua ja hakea apua laskee.

Kirjan voit löytää kirjakaupoista, linkki LIKEN sivuille ja kirjan Facebook sivuille löytyy alta:

LIKE

FACEBOOK

               

ELÄMÄ MASENNUKSEN KANSSA: HENKILÖKOHTAINEN TARINANI

Hei!

Toivottavasti istut mukavalla paikalla, ison tee tai kahvi kupin kanssa. 

Unen ja todellisuuden välitilassa

Heräät aamulla etkä halua mitään muuta enemmän, kuin kadota peittojen alle. Ulkona on liian valoisaa vaikkakin sataa. On ihan liian monta asiaa, mitä tänään pitäisi hoitaa ja kaikki vaan stressaa. Päädyt pelaamaan pelejä puhelimellasi. Ennen kuin huomaatkaan, kello on jo kaksi päivällä ja sinulla on hirveä pissahätä. Pitäisi kai nousta ylös. Sen sijaan koitat vaan unohtaa kaiken ja katsot loppupäivän tv-ohjelmia.

Minulla on aina ollut alakuloisia aikoja, ainakin niin pitkälle, kuin muisti antaa mennä. Alakuloisilla ajoilla tarkoitan aikoja jolloin:

• Mikään ei kiinnosta tai asiat tuntuvat liian vaikeilta tehdä
• Nukun paljon tai joskus on vaikea nukahtaa ja herään vasta iltapäivällä
• Itken turhautumisen tunteesta ja väsymyksestä
• Päiviä varjostaa yleinen väsymys
• Tunnen oloni huonoksi ja arvottomaksi
• Päässä pyörii vain negatiivisia ajatuksia, joista on vaikea päästä eroon

Oikeastaan päivät siis tuntuvat kuin rämpisi suossa, joka askel raskaampi toistaan.

Masennus voi olla hyvinkin erilainen eri ihmisille. Tämmöistä se on ollut minun kohdallani. Joskus on ollut huonompia aikoja ja negatiiviset ajatukset ovat kääntyneet teoiksi. On ollut myös parempia aikoja, jolloin olen osannut varautua alakuloiseen olooni ja pärjännyt hyvin.

Alakuloiset ajat

Muistan, kun pienenä kaverit soittivat ovikelloa ja kysyivät josko voisin tulla ulos leikkimään. Valehtilisin, että äiti sanoi etten pääsisi, vaikka totuus oli, että ei vaan tehnyt mieli. Halusin vain olla yksin, enkä halunnut tehdä mitään. Joskus luin kirjoja tai menin metsään yksin kävelylle. Joskus pyöräilin pihaa ympäri niin kauan, että päässä pyöri. Myöhemmin opin, että nämä oli niitä alakuloisia aikoja, joita tulisin kokemaan vielä monen monta kertaa elämässäni.

Teininä nämä ajat tuntuivat vaikeammilta. Kuten muutkin teinit, kamppailin eri ajatusten ja kysymyksien kanssa. En tiennyt kuka olin ja kuinka minut hyväksyttäisiin. Mietin mihin uskoin, kenestä oli lupa tykätä ja miksi oli niin vaikeaa olla kuin muut. Tunsin oloni erilaiseksi. Kävelyt metsässä, lukeminen ja pitemmät pyöräretket auttoivat olooni, kuten aina ennenkin. Olin myös alkanut kirjoittaa päiväkirjoja nuorempana, ja teininä kirjoittaminen oli yksi henkireikä. Joskus mikään mainituista keinoista ei auttanut. Jos suutuin tai petyin muihi ihmisiin tai miten asiat toimivat tai miten en sopeutunut, käänsin vihan itseäni kohtaan. En tiennyt kuinka pyytää apua, ja jos apua tarjottiin oli vaikea ottaa se vastaan. Vaikeaa oli edes myöntää, että kaikki ei ollut hyvin. Koitin pitää asiat sisälläni, ja teeskennellä, että olin ihan normaali. Teini-ikähän oli tälläistä, muutkaan eivät tarvinneet apua, joten en minäkään. Minä pärjäisin, kunnes en pärjännytkään.

Lukion vika vuosi

Tulin täysi-ikäiseksi ja jonkin aikaa synttäreiden jälkeen aloin suunnittelemaan muuttoa pois kotoa. Löysin oppilastalojen kautta asuinpaikan ja valtio maksoi vuokran, laskut ja elämisen. Otin ensimmäiset askeleet aikuisena; matkustelin yksin ulkomaille, maksoin laskuni ja olin itse vastuussa omasta elämisestäni.

Talven aikana aloin masentua. Tulevaisuus huolestutti, suhteet muihin ihmisiin oli sekavia ja missasin paljon tunteja kursseista, joita kävin lukiossa. Vietin enemmän ja enemmän aikaa sängyssä maaten, makaroonia syöden, elokuvia katsellen. Joskus kuuntelin musiikkia ja kirjoitin. Joskus olo oli niin turta, ettei ajatukset tehneet mitään järkeä. Pää oli kuin puuroa täynnä.

En muista tarkalleen, kuinka se tapahtui, mutta heräsin unenomaisesta olotilasta ja päätin ottaa koulun taas tosissaan. Muistan istuneeni lukion opinto-ohjaajan huoneessa, missä keskusteltiin siitä, kuinka monta kurssia tarvitsisin vielä, jotta voisin valmistua luokkatovereideni kanssa. Jos en saisi tarpeeksi kursseja kasaan tiettyyn aikaan mennessä, jäisin niitä tekemään seuraavalle vuodelle. Ehkä se oli se herätys huuto. En pystyisi enää jäämään samaan jamaan toiseksi vuodeksi. Keräsin rohkeuteni ja aloin kysellä tähän mennessä jo tutuiksi tulleilta opettajilta, josko voisin tehdä kursseja etätehtävillä kotoa käsin. Suurella vaivalla ja ripauksella onnea, sain kuin sainkin kaikki kurssit ajoissa kasaan. Olin löytänyt jotain, mikä antoi riittävästi motivaatiota puskea eteenpäin: lukion jälkeen muuttaisin Englantiin.

Parempaan päin tai ainakin niin mä luulin

Vihdoin pääsin näkemään työni tulokset ja valmistuin kavereiden kanssa. Samojen kavereiden, jotka olin aiemmin unohtanut takavasemmalle. Kesän lopulla muutin Lontooseen. Kävin monilla keikoilla ja erinäisissä tapahtumissa, Lontoo oli juuri sellainen kuin olin aina unelmoinut. Hyviä iltoja ulkona, hyvää musiikkia, loistavia ihmisiä ja ennen kaikkea olin vapaa. Kun rahat alkoivat huveta, eivätkä mitkään hakemani työpaikat vastanneet, aloin tuntea oloni epävarmaksi. Tarvitsin rahaa voidakseni jäädä. Lopulta löysin au pair paikan suomalaisesta perheestä. Katsoisin 8 vuotiaan pojan perään neljä päivää viikossa. Saattaisin pojan kouluun ja takaisin, auttaisin läksyissä, leikkisin, auttaisin lukemaan, veisin puistoon ja museoihin. Työ vaikutti lupaavalta.

Ei kestänyt kauaa, kun negatiiviset ajatukset alkoivat taas tehdä tilaa mielessäni. Vapaapäivinäni saattaisin makoilla sängyssä pitkälle päivään tai keksisin niin paljon tekemistä ja menemistä, ettei jäisi ollenkaan aikaa ajatuksille. Joka päivä oli vaikeampi ja vaikeampi pitää ajatukset loitolla. Olo oli kuin petetyllä. Miten oli mahdollista, ettei oloni ollut parempi? Olinhan muuttanut Lontooseen, tehnyt unelmistani totta. Mitä muuta minun pitäisi tehdä? Oliko mitään mitä olisin edes halunnut tehdä? Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun tunsin oloni jollain tasolla tarpeettomaksi, mutta tällä kertaa ajatukset menivät vieläkin vakavammiksi.

Teininä olin monesti kokenut, että en ollut tehty tähän maailmaan. Kaikki oli liian vaikeaa ja jotenkin en vaan osannut sopeutua. Silloin olin ylittänyt teitä huolimatta autoista, käyttäytynyt tyhmästi, enkä välittänyt mitä minulle tapahtuisi. Annoin elämäni onnen käsiin. Kaikkein vaikeimpina aikoina olin etsinyt käsiini jotain terävää, joka auttoi keskittymään johonkin mikä veisi kaiken huomioni. Jos tunsin pettymystä tai vihaa, käänsin kohteeksi itseni. En välittänyt itsestäni, mutta en halunnut satuttaa tai huolestuttaa muita. Pidin huolen, ettei kukaan muu saisi tietää.

Toinen vaikea talvi

Olin eksyksissä ja toivoton. Tunsin olevani jonkilainen suuri pettymys kaikille. En osannut olla oikeanlainen. En tiennyt mitä tehdä. Koko ajan tunsin jonkinlaista kipua sisälläni, enkä tiennyt miten saisin sen loppumaan. En ollut onnellinen Lontoossa ja kotiinpaluu tuntui, kuin olisin jollain tapaa epäonnistunut. Ajatukseni kävivät raskaammiksi päivä päivältä. En kuitenkaan antanut henkilökohtaisten ongelmieni vaikuttaa työhöni tai perheeseen, jonka kanssa elin. Heille näytin aina parhainta puoltani, ja olin kiitollinen työpaikastani.

En ole ikinä tykännyt joulun ajasta. Ihmisiä lähinnä kiinnostaa lahjat, eivätkä toiset ihmiset. Stressi on korkeimmillaan kaikilla. Joulu oli myös aikaa, johon yhdistin paljon ikäviä muistoja. Perhe jonka au pair olin, suunnittelivat viettävänsä joulunajan Suomessa. Itsekin olin pitkän mietinnän jälkeen päättänyt palata Suomeen. Perhe oli ymmärtäväinen vaikkakin olisivat toivoneet minun jäävän. Löysin lennon, mutta se oli vasta joulun jälkeen. Perhe oli lentämässä viikkoa aiemmin.

Tuntui kuin olisin luovuttanut, kuin olisin ollut jonkilainen ikuinen epäonnistuja. Olin viikon yksin ajatuksieni kanssa, jotka muuttuivat koko ajan raskaammiksi. Pian pääni pyöri hyvin itsetuhoisten ajatuksien ympärillä. Otin monta särkylääkettä päivässä toivoen, että kipu vähenisi pääni sisällä. Yhtenä iltana join yksin ja aloin nielemään särkylääkkeen toisensa perään, itseäni rauhoitellen sanomalla:"Pian se kipu häviää kokonaan." Heräsin seuraavana päivänä omasta oksennus lammikostani. Yllättynyt olotilani herätti minut täysin. Tajusin, että olin sopinut ystävieni kanssa, että he tulisivat kylään samana päivänä. Tämä herätti loputkin minusta ja aloin kiirehtien siivota ja järjestellä. Pidin itseni kiireisenä siihen asti kunnes lensin takaisin Suomeen.

Seuraavat 5 kuukautta vietin lähinnä sängyn pohjalla. Rakas äitini oli ottanut minut takaisin kotiin. Tunsin painostusta tehdä edes jotain, joten hain korkeakouluihin. Muuten aika kului elokuvia katsoen, lukien, musiikkia kuunnellen ja kirjoitellen. Muistan äidin kyselleen onko kaikki ok ja voisiko hän mitenkään auttaa. Tarjosi lääkärille menemistäkin. Vastaisin joka kerta kielteisesti. Halusin hoitaa kaiken itse. Olen aina ollut kiitollinen äidille avusta ja siitä, että olen aina ollut tervetullut kotiin.

Pikakelaus tulevaisuuteen

Suomeen muuton jälkeen tunsin, ettei tulevaisuuteni oikeastaan ollut siellä. Lopulta muutin takaisin Lontooseen, josta käsin matkustelin jonkun verran, muutin jopa takaisin Suomeenkin. Sittemin taas muutin takaisin Lontooseen, sieltä Brightoniin ja nyt asustelen Irlannissa. Vaikka maisema on vaihtunut moneenkin otteeseen, aina minulla on ollut saman verran alakuloa ja iloa. On ollut aikoja jolloin en ole huolehtinut itsestäni ja on ollut aikoja, kun olen hankkinut apua. Joskus sitä on saatu, joskus ei. Nykypäivänä olen oppinut elämään masennukseni kanssa. Ei se aina ole ollut helppoa, eikä vieläkään ole, mutta ihan hyvin mä elän. Osaan varautua alakuloisiin aikoihin, elää niiden kanssa ja nauttia hyvistä ajoista. Joskus asiat ei mene ihan niin kuin on suunnitellut, mutta silloin annan itselleni aikaa kuin myös annan itselleni anteeksi ne kerrat kun en ole jossain onnistunut. Elämä on oppimista, mutta ennen kaikkea... elämistä varten. Osaan antaa arvoa elämälleni ja huolehdin itsestäni paremmin.

Tietenkin on vieläkin aikoja, jolloin on vaikeaa ja tummat pilvet täyttävät pään. Mutta en anna periksi. Olen aina nähnyt itseni ihmisenä, joka teki unelmistaan totta, ja on vielä monta unelmaa, jotka minun täytyy nähdä. Yksi isoimmista opeista minkä opin oli pyrkiä kehittymään täydellisyyden sijaan. 

Et ole yksin

Arviolta 121 miljoonaa ihmistä koko maailmassa elää masennuksen kanssa. Jokainen ei hae apua ja jokainen ei välttämättä saa apua. Kaikkialla apua ei edes ole saatavissa. Alla on muutama linkki paikkoihin, joista saattaa olla apua sinulle, jos sitä tarvitset.

Psykoterapiakeskus Vastaamo

Tietoa masennuksesta, masennustesti, apua masennukseen ja jopa anonyymia keskusteluapua. 

Mieli

Mielenterveys seuran sivut, joista löytyy ihmisten henkilökohtaisia tarinoita, tietoa tapahtumista, erinäisiä materiaaleja sekä yleistä tukea ja apua.

Linkkejä, tuntemuksia ja tietoa aiheeseen liittyen voit myös löytää tämän blogin englanninkielisestä tumblr blogista. 

               

Bloglovin'

Follow my blog with Bloglovin

Helppo tapa seurata kaikkia eri blogeja, joita luet.

Itse seuraan lemppari blogeja bloglovin:in kautta!

GENDERQUEER

Hei!

Kiitos kun olet täällä taas ja toivottavasti sulla on ollut hyvä päivä!

Mun tavallinen päivä...

Aamulla herään, lärään läpi erinäiset sosiaaliset mediat kunnes nousen ja joko pesen hampaat, joogaan tai kirjoittelen päiväkirjaani. Joskus aamut alkaa suoraan aamiaisella. Vaihtelevasti valmistaudun ja pistän vaatteet päälle ennen aamiaista, joskus aamiaisen jälkeen. Yleensä seison hetken jos toisenkin vaatekaapin edessä miettien mitä sitä laittaisi päällensä. Joskus tämä päätyy turhautumiseen ja itkuun. Joskus saan mekon päälle ja itku alkaa meikkiä laittaessa. On päiviä jolloin en edes ajattele sen enempää mitä päälleni laitan ja valmistautuminen päivään tuntuu melkein helpolta. Tämä oli ennen... ja myös sen jälkeenkin, kun tajusin olevani genderqueer.

Aloitetaanpa alusta.

Genderqueer ihminen on sellainen, joka ei tunne olevansa mies eikä nainen tai tuntee olevansa näiden kahden sukupuolen yhdistelmä. En oikeastaan tuntenut tarvetta miettiä sukupuoleen littyviä asioita tällä tapaa ennekuin muutin pois Suomesta. Kasvoin olosuhteissa, joissa sain olla oma itseni. Sain pukeutua kuin halusin, leikkiä mitä halusin, ja sain remuta ja touhuta samanlailla kuin pojat. En ainakaan muista, että minua olisi koskaan painostettu olemaan jonkilainen. Tietenkin oli aina kasvukipuja siinä mielessä, että jos tahtoi sopia johonkin tiettyyn porukkaan, sitä koitti käyttäytyä tietyllä tavalla. Piti ottaa selvää meikeistä ja jutella pojista, mutta se nyt oli muutenkin mielenkiintoista siinä iässä. Enemmän minulla oli tuskaa sen kanssa, kun oli ihastuksia tyttöihinkin. En ollut varma miten sitä olisi pitänyt suuntautua, kun pojatkin kiinnosti. Silloin en vielä tiennyt että olisin voinut olla bi tai pan. Vei aikaa ennen kuin osasin ymmärtää mitä tunteeni ja ajatukseni merkitsivät. Vasta viime vuosina tulin sinuksi sen kanssa, että tykkäsin ihmisistä, eikä sukupuolilla ollut väliä. Suuntautumiseni olisi voinut olla bi tai pan, mutta päädyin sanaan queer. Se tuntui mukavimmalta, varsinkin kun tunnen myös olevani genderqueer.

Ja matka jatkuu...

Kuten sanoin aiemmin, en tuntenut tarvetta miettiä sukupuoltani ennenkuin muutin pois Suomesta. Kun muutin Englantiin, piti täyttää lomakkeita ja sopeutua uuteen kulttuuriin. Jostain syystä tunsin enemmän sosiaalista painetta toimia tietyllä tapaa. Olen miettinyt miksi näin oli. Ehkä se johtui siitä, että olin kasvanut maassa ja perheessä, jossa olin saanut vapaasti olla minä. Mitä tahansa tein, minulla oli tuki takana. Eikä Suomessa jaeta asioita sukupuolen mukaan. Jopa meidän kielessä ei sanoilla ole sukupuolia. Ei ole eri sanaa naisille ja miehille. On vain hän, eikä kukaan edes käytä sitä vaan useimmiten sitä sanotaan että "No se meni kauppaan ostamaan maitoa. Kyllä se kohta tulee takas." Muutenkin suomi on aika tasa-arvoinen maa. Tietty aina on jotain korjattavaa, mutta jotenkin Suomi tuntui vapaammalta asua,verrattuna Englantiin. Ainakin sosiaalisen painostuksen puolesta.

Olen aina ollut aika tarkka sen kanssa, mitä päälleni pistän ja miltä näytän. Mutta en ollut ikinä ajatellut, että sillä oli ollut jotain tekemistä sukupuolen kanssa. En muista tunteneeni painostusta ja tuskaa samalla lailla, kuin aloin tuntemaan Englannissa. Oli päiviä jolloin olin palasina siitä miltä näytin ja tunsin painostusta muuttaa itseäni, jotta näyttäisin näisellisemmalta. Joinain päivinä olo oli kuin miehenä naisten vaatteissa, tunsin olevani kuin pieleen mennyt drag show. Sisälläni heräsi monia kysymyksiä tälläisinä päivinä. Tiesin jotakin transsukupuolisuudesta, mutta yleensä näin vain kahta kategoriaa: trans miehet ja trans naiset. Yleensä vaan annoin ajan kulua ja koitin olla ajattelematta koko asiaa. En tuntenut olevani mies... mutta naisena oleminenkaan ei tuntunut oikealta. Joinain päivinä tunsin olevani kuin jonkilainen hirviö. Olin kuin koottu eri ihmisosista, jotka eivät sopineet yhteen.

Sanan genderqueer löytäminen.

Minulla oli päiviä, kun kamppailin dysforian kanssa ja oli päiviä jolloin ihmiset näkivät minut naisena ja olin ok sen kanssa. Muistan myös päiviä jolloin tunsin iloa, kun joku luuli minua mieheksi. Aamulla saattoi olla hyvä olo, mutta iltaan mennessä en enää tunnistanut itseäni. Olo oli epämääräinen ja hämmentynyt. Saattoi mennä päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia, kun en ajatellut koko asiaa ja olin onnellinen omana itsenäni. Sitten oli myös niitä päiviä ja viikkoja jolloin tuntui kuin olisin ollut sodassa itseni kanssa.

Sitten löysin sanan genderqueer ja opin mitä se tarkoitti. Samantien olo tuntui kevyemmältä, mutta otin aikani ennenkuin uskalsin käyttää kyseistä sanaa kuvaamaan itseäni. Jotenkin jännitti, että mitäs jos olinkin ollut väärässä tai entäs jos en täytä kaikkia kriteerejä. Kun olihan minulla päiviä, jolloin olin ok sen kanssa, että ihmiset näkivät minut naisena. Mitä enemmän opin itse termistä ja muista genderqueer ihmisistä, sitä enemmän olin varma, että olin genderqueer.

Tänä päivänä...

Nyt vuosia myöhemmin olen vihdoin antanut itselleni aikaa kasata ajatukseni tästä kaikesta. Haluan määritellä miltä minusta tuntuu ja miettiä missä olisi parannettavaa.

Edelleen on päiviä jolloin mietin miten ihmiset minut näkevät ja tunnen oloni epämukavaksi. Varsinkin, kun monet tekevät päätöksensä sen perusteella mitä pistän päälle. Jos pistän mekon päälle, monet automaattisesti olettavat naiseksi.

Kaapista ulostulo 

En oikeastaan ole koskaan tuntenut tarvetta tulla "Ulos kaapista". Tai ainakaan ei ole ollut tarve toitottaa sitä toisille. Tietty jos se tulee esille luonnollisesti keskustelussa, samanlailla kuin muutkin asiat elämässä, niin se on ok. Lähinnä minulle on ollut helpotus löytää sana kuvaamaan omaa olotilaa ja tiedän, etten ole joku hirviö, vaan voin olla oma itseni ja se on okei. Termin kautta on myös helpompi löytää muita, joilla on samoja fiiliksiä ja on helpompi jakaa kokemuksia. Se että olen genderqueer ei ole muuttanut minua miksikään, siksi sen ei myöskään pitäisi muuttaa minun suhdetta muihin, joten en tunne tarvetta lähteä kertomaan jokaiselle erikseen asiasta. 

Nimi 

En oikein tiedä mitä tästä sanoisin. Useimmiten koitan olla ajattelematta koko asiaa... koska nimeni on naisellinen. Minulla on tunnesiteitä nimeeni, ja voisin kuvitella, että sen kokonaan vaihtaminen olisi vaikeaa. Jollakin tapaa on kuitenkin aina ollut outo olo nimestäni. Välillä mietin mitä sukupuolineutraaleja nimiä sitä on ja sopisiko niistä mikään minulle. Haluaisin nimen myös olevan suomenkieleen sopiva; joko suomalainen tai suomalaiselta kuullostava. Enkä haluaisi yksin nimestä päättää. Olisi mukava yhdessä äitin kanssa siitä sopia. Olen aiemmin siltä kysynytkin, että mikä minun nimi olisi ollut jos minut olisi syntyessä kutsuttu pojaksi. Se sanoi että ehkä Eemeli. Joka on tietty aika selkeästi miehen nimi. Ei sekään oikeen minun persoonaan istuisi. Miksi nimilläkin pitää olla sukupuolet? 

Mikä tekisi genderqueerin elämästä helpompaa?

• Jos kielessä ei olisi sukupuolitettuja sanoja
• Jos vaatteeilla ja tuotteilla ei olisi sukupuoli jakoja
• Unisex vessat julkisissa paikoissa
• Genderqueer tai ei-binäärinen tai jokin muu vaihtoehto jos tarvitsee johonkin listata sukupuoli (ettei tarvitse valita kahdesta vaihtoehdosta)
• Enemmän genderqueer, ei-binäärisiä tai muunsukupuolisia hahmoja tv-ohjelmissa, elokuvissa, lehdissä ja sosiaalisissa medioissa ym.
• Tiloja joissa voi tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi, varsinkin paikoissa, joissa muunsukupuoliset kokevat syrjintää ja vihaa
• Enemmän opetusta ja opetusmateriaalia, kuin myös kamppanjoita, jotta muunsukupuoliset olisivat normaali osa yhteisöjä.

On varmasti vielä paljon muitakin asioita, mitkä tekisivät elämästä helpompaa ja parempaa meille genderqueer ja ei-binäärisille ja muunsukupuolisille. Jos sinulla on ajatuksia, jotka haluaisit jakaa, kommentoi täällä tai muissa sosiaalisissa medioissani! Linkit löytyy alta!

Olisin myös kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia ja kuinka pärjäilette jokapäiväisessä elämässä. On aina hyvä oppia lisää ja toivottavasti joku päivä ei tarvitsisi tuntea oudolta omasta olotilastaan!

Tässä hyödyllisiä ja ehkä vähän hauskojakin linkkejä:

Sulla on oikeus olla sitä mitä oot 

Zen Cafe'n biisi, jota voi kuunnella niinä päivinä, kun turhauttaa ja asiat käy hermoon.

Muunsukupuolisuus

Enemmän tietoa muunsukupuolisuudesta plus lopussa linkkejä aiheeseen liittyen.

Näkymätön sukupuoli

Pitkä matka omaksi itseksi

Maailman paras paikka tulla kaapista

Hyviä Voiman artikkeleja muunsukupuolisuudesta!

               

Perjantain Parhaat: OUR Restroom

Hei!

Tästä alkaa uusi osio blogissa ja vlogissa, nimeltään Perjantain Parhaat! Tässä osiossa jaan ajatukseni mielestäni parhaimmista asioista, kuten uusista lemppari musiikkiartisteista kuin myös lemppari keinoista pärjätä läpi sateisten ja mälsien päivien.

Tämän viikon paras juttu on:

OUR RESTROOM

Our Restroom on projetki, jossa tarkoituksena on jakaa tietoa yrityksille siitä kuinka tärkeitä unisex vessat voivat olla trans ja muun sukupuolisille ihmisille!

Projekti toimii tällä hetkellä vain USA:ssa, mutta ehdottomasti genderqueerina tälläistä ideaa kannatan! Toivottavasti saataisiin myös tänne Eurooppaan samanlaista kamppanjaa!

Voit löytää lisätietoja sekä lahjoittaa avustusta 

KLIKKAAMALLA TÄSTÄ

Jos aiot lahjoitta, jaossa on myös palkintoja näin tekeville! 

Näihin kuuluvat muun muassa t-paitoja, musiikkia niin livenä kuin taltioituna ja jopa päivällinen Kristin Russon ja Allison Weissin kanssa!

Ps. Ensi viikon aihe on genderqueer ja ajatukseni siitä!

               

Tässä sitä ollaan.

Hei!

Monet keskustelut alkavat sanalla hei, siispä myös tämäkin.

Jo pitemmän aikaa olen halunnut aloittaa vlogin, mutta jotenkin en vain ole ollut valmis. On aika peloittavaa pistää itsensä likoon, varsinkin jos kyseessä on jotain mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Blogeja olen pitänyt ennenkin, joten tämä tuntuu vähän helpommalta. En kuitenkaan ole täydellinen, joten nyt varsinkin alussa, ja varmaan jatkossakin, virheitä tulee tehtyä ja kommelluksilta ei tule vältyttyä!

Kuinka ollaan nyt tässä?


Kaikki oikeastaan alkoi viime vuonna, kun muutin. Olin asunut Englannissa monet vuodet ja viime vuoden heinäkuussa muutin Irlantiin. Pakkasin laukut ja nappasin yksisarviseni Simon kainaloon ja matkasin uuteen seikkailuun. Olin säästänyt tarpeeksi rahaa, jotta pärjäisin pitemmänkin aikaa ilman töitä. Suunnitelmissa oli, että etsisin töitä ja vapaa-ajalla voisin kokeilla vloggaamisen aloittamista.

Ja kyllähän mä kokeilinkin.

Uudestaan.

Ja uudestaan.

Ja uudestaan.

Ei se ollutkaan sitten niin helppoa, kuin olin ajatellut. Kameralle juttelu olikin vaikeampaa,varsinkin kun kyseessä oli henkilökohtaiset ajatukset. Aika kulki eteenpäin, jatkoin töiden etsimistä ja kameralle juttelua. Jotenkin aina tuntui, että en ollut tarpeeksi hyvä ja valmis. Mikä oli oikeastaan vähän hassua, koska ideahan oli alusta asti ollut, että olen vähän epämääräinen ja määrittelemätön. Ideani oli, että koska en tiedä mitä olen tekemässä, kuka olen tai missä olen hyvä, niin aihe aiheelta ottaisin selvää!

Silloin myös syntyi ajatus, että bloggaisin vloggaamisen kera!

Vloggaaminen olisi keino jutella asioista, ja saada ensi ajatukset ulos heti. Vlogaten olisi myös ehkä helpompi saada yhteys ihmisiin, jotka samaistuisivat ajatuksiini tai olisivat kiinnostuneet samoista aiheista.

Bloggaaminen olisi sitten se keino, millä voisin puhua laajemmin aiheista, kuin myös paikka, jossa voisin jakaa enemmän tietoa ja resursseja aiheesiin liittyen.

Tässä sitä ollaan. Tästä tämä alkaa.

Tästä eteenpäin aion kirjoittaa erinäisistä aiheista, joista minulla on ajatuksia tai joista haluan tietää enemmän. Aiheina tulee olemaan ainakin seuraavat:

• Feminismi
• HLBTIQ+
• Matkustelu
• Mielenterveys
• Tunteet: Tekevätkö ne sinusta heikon vai vahvan?
• Identiteetti
• Taide / Musiikki / Luovuus
• Koti: Mitä koti merkitsee minulle? Entä sinulle? Ja muille?
• Kasvissyönti ja vegaanius
• Ympäristö
• Uusien asioiden oppiminen / kasvu
• Sukupuolet ja niiden asema yhteiskunnassa kuin myös sukupuolen merkitys henkilökohtaisessa elämässä

Olen myös kiinnostunut kuulemaan teidän ehdoituksia ja ajatuksia. Voit jättää viestin kommenteihin tai laittaa viestiä muissa sosiaalisissa medioissa! Linkit löytyy tämän postauksen lopusta. Luen jokaisen viestin ja koitan myös vastata kaikille! Yksi tämän projektin päämääristä on ollut luoda avoin ja turvallinen paikka, jossa voi ottaa osaa keskusteluun ja löytää toisia, joilla on samoja tuntemuksia ja ajatuksia.

Toivottavasti odotatte yhtä innolla mitä tulevan pitää, ja toivottavasti saadaan jotain hienoa yhdessä aikaan!

               

Jokainen aloittaa jostain.

Mun unelmana on aina ollut tehdä elämästä parempaa jotenkin. Parempaa mulle kuin muillekin. On olemassa monia inspiroivia ihmisiä, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen. Tahdon olla kuin he, mutta en ole keksinyt mikä olisi se minun juttu, missä minä onnistuisin.

Joskus elämä tuntuu vaikeammalta, kun saan ahdistuskohtauksia tai muuten mielenterveys heittelee. On aikoja, kun tuntuu kuin kävelisi suossa ja on aikoja kun tuntuu että on istunut suon silmukkaan. Välillä on parempia aikoja ja jopa onnistumisen hetkiä. Olen aika itsevarma ja suorasukainen tarvittaessa. Teen töitä sen eteen, että saan aikaan sen mitä tahdon. Olen muuttanut maasta toiseen ja nähnyt paljon. Ongelmana on, etten ole tiennyt mitä tehdä pitemmällä tähtäimellä. Ainahan niitä unelmia on ollut, mutta ne ovat olleet jotenkin epämääräisiä, enkä ole tiennyt miten saisin ne toteutettua. 

Sitten tuli mieleen perustaa blogi.